spot_img
KotiAjankohtaistaKatseet Eurooppaan

Katseet Eurooppaan

Vaikka maailmantalous jatkaa kasvuaan, euroalueen näkymät ovat Nordean talousennusteen mukaan heikentyneet huolestuttavasti ja kauppasota on saamassa uusia kierroksia. Suomen talous on toistaiseksi pitänyt pintansa varsin hyvin, mutta seuraava hallitus joutuu toimimaan selvästi haastavammassa talousympäristössä edeltäjäänsä verrattuna. EU-parlamenttivaalit ja EU:n tärkeät nimitykset ovat avainasemassa myös euroalueen talousnäkymiä ajatellen.

Viime aikoina maailmantalouden näkymissä on ollut varovaisia merkkejä paremmasta. Euroalueella näkymä on kuitenkin edelleen heikko, eivätkä kauppasodan ja brexitin kaltaiset epävarmuustekijät ole poistuneet. Epävarmuus näkyy ristiriitaisina signaaleina: USA:n korkomarkkinoilta kuultiin pelätty taantumavaroitus aiemmin tänä vuonna, kun taas maan osakekurssit ovat lähellä huippulukemia.

– Pelottavaa on se, ettei ratkaisuja maailmantaloutta vaivaaviin ongelmiin ole onnistuttu löytämään ja samat epävarmuustekijät, jotka olivat pöydällä kuluvan vuoden alussa, heijastuvat edelleen talouskehitykseen, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu sanoo.

Euroopan suuret kysymykset

Euroalueen rakenneuudistukset ovat pitkälti epäonnistuneet viime vuosina, eikä poliittisen kentän hajautuminen eurovaaleissa ainakaan helpota tilannetta. Koko euroalueelle toivoa luoneen Ranskan presidentti Emmanuel Macronin uudistusohjelma on ajautunut vastatuuleen keltaliiviprotestien keskellä. Eurovaalit ovatkin tärkeässä asemassa juuri Macronin uudistusten jatkon kannalta: jos kansalta ei tule tukea, uudistusten jatkaminen on vaikeaa.

Kaikki EU:n tärkeät virat menevät uudelleenjakoon eurovaalien jälkeen. Johtopaikoista tärkeimmät ovat EKP:n ja komission uudet johtajat.

– Mario Draghin perintö on ehkä paras esimerkki siitä, kuinka suuri merkitys yhdellä henkilöllä voi olla koko euroalueen tulevaisuuden kannalta. Saksan ja Ranskan valtataistelun keskellä myös Suomella voi olla oma saumansa tärkeään virkaan, Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kertoo.

Kuinka pahasti euroalueen heikkous iskee Suomeen?

Suomen talous on jatkanut hyvää vetoaan, mutta kasvuvauhti on hidastumassa loppuvuotta kohden.

– Kasvuennusteemme Suomelle on yhä 1,5 % vuonna 2019 ja 1,0 % vuonna 2020. Kasvu nojaa yhä enemmän kotimaiseen kulutukseen, jota tukevat positiivinen työllisyyskehitys ja palkkakehitys. Jatkoa ajatellen avainkysymyksiä on, kuinka pitkään euroalueen heikkous jatkuu ja kuinka vahvasti se heijastuu Suomeen, Tuuli Koivu toteaa.

Euroalueella erityisesti Saksan tilanne on haastava.

– Teollisuuden uudet tilaukset vajosivat jo alemmas kuin kertaakaan sitten globaalin finanssikriisin. Donald Trumpin autotullit syventäisivät euroalueen teollisuuden ahdinkoa vielä entisestään. Tässä ympäristössä emme odota yhtään koronnostoa EKP:lta ennustehorisontissamme, Jan von Gerich sanoo.

Lue koko ennuste täältä

Lähde: https://www.nordea.com/fi/media/uutiset-ja-lehdistotiedotteet/press-releases/2019/05-15-09h00-nordean-talousennuste-katseet-eurooppaan.html

Viimeisimmät artikkelit