Rahoituksen puuttuminen hidastaa kymmenientuhansien yritysten alkutaivalta joka vuosi. Varsinkin aloittavalle yritykselle erilaiset rahoitus- ja tukitavat tulevatkin monelle aloittavalle yritykselle tutuksi jo yritystaipaleen alkuvaiheessa. Aloitteleva yrittäjä tarvitsee tietoa siitä, mistä tukea tai lainaa kannattaa hakea. Tarjolla on monia erilaisia rahoitus-, tuki- ja lainavaihtoehtoja.
Starttirahaa on tarjolla myös, jos olet kiinnostunut kokeilemaan nettikasinoiden tarjouksia. Yksi nettisivu tarjoilee tietoa niin tarjouksista kuin yleensäkin nettikasinoista kattavasti. Kasinoalallakin on muutenkin suomalaisia start-up yrityksiä mutta suomalaisen rahapelimonopolin vuoksi ne yritykset ovat Maltalla tai Virossa, osa jopa Englannissa. Kenties jonain päivän Suomen hallitus tekee kuin Tanska ja Ruotsi ovat tehneet aiemmin ja lopettanut ainoana EU:ssa yhä toimivan rahapelimonopolin. Siirtyykö Suomi koska lisenssiaikaan ja vapauttaa alan start-up toiminnan Suomessa koskaan, se jää tulevien vuosien nähtäväksi. Kysymys ei ole loogisesta päätöksenteosta vaan noin 100 vuoden aikana syntyneiden rahavirtojen ja niistä johtuvien verkostojen purkamisen vaikeudesta.
Netin rahapelimarkkinat ovat olleet viimeiset vuosikymmenet jatkuvassa kasvussa, eikä sen vuoksi suomalaiset vielä ole täysin jääneet junasta, ja ainahan tilanteiden muuttuessa muissa maissa alkunsa saaneet iGaming yritykset voivat tulla takaisin Suomeen, kun lait ja asetuksen sen sallivat.
Starttiraha
Starttirahaa voi hakea valtiolta päätoiminen uusi yrittäjä. Starttirahan tarkoitus on helpottaa yritystoiminnan aloittamista ja auttaa yrittäjää tulemaan taloudellisesti toimeen silloin, kun yritystoiminta on vasta käynnistymässä. Starttirahan myöntää Työ- ja elinkeinotoimisto ja sitä voi saada 6 kuukauden ajaksi. Ehtojen täyttyessä starttirahaa voi saada lisäksi 6 kuukauden pituiselle jatkoajalle. Starttirahan määrä vuonna 2020 on 33,66 euroa päivässä, joten enimmillään jokaisena arkipäivänä maksettavasta tuesta muodostuu jo hyvä lisätuki. Verotuksellisesti starttiraha on henkilökohtaista tuloa. Hyvä on muistaa sekin, että starttirahaa voi saada myös useampi perustettavassa yrityksessä työskentelevä henkilö. Starttirahaa on muistettava hakea ja myös saada hyväksyntä starttirahan saamiseksi sitä ennen, kun yritystoiminta on käynnistetty. Starttirahaa ei siis voi saada silloin, kun yritys on jo ehtinyt aloittaa toimintansa.
Laina tai takaus Finnveralta
Valtion eritysrahoituslaitos Finnvera tarjoaa aloittaville ja kasvaville yrityksille tukea lainojen ja takauksien muodossa. Finnveralta voi hakea tukea silloin, jos yritykseltä puuttuu riittävät vakuudet lainan saamiseksi pankista. Finnveran puoleen voi kääntyä myös silloin, kun on ostamassa yritystä tai haluaa kansainvälistää yritystoimintaa tai yritys tarvitsee väliaikaista käyttöpääomaa. Yrityksen toiminnan kannattavuus pitää kuitenkin pystyä osoittamaan tai varmistaa se, että yrityksellä on perustamisen jälkeen hyvät mahdollisuudet saada liiketoiminta menestymään. Rahoitusta voi hakea ennen yrityksen perustamista, mutta rahat saa joka tapauksessa käyttöön vasta sen jälkeen, kun toiminta on aloitettu. Finnveran lainojen korkotaso on yleensä hieman tavallisia pankkilainoja korkeampi. Finnvera voi myöntää lainaa yritystoiminnan aloittamiseen silloin, kun yrityksen perustamisesta ei ole kulunut yli kolmea vuotta. Aika lasketaan siitä, kun yritys on merkitty kaupparekisteriin. Alkutakauksen määrä voi olla enintään 80 prosenttia lainatakauksen kokonaismäärästä, kuitenkin enintään 10 000-80 000 euroa. Yrittäjällä täytyy myös olla omavelkainen erityistakaus. Finnveran lainoille ja takauksille on erilaisia ehtoja, joten kannattaa selvittää täyttääkö yritys tarvittavat edellytykset.
Maaseudun yritysrahoitus
Maaseudun yritysrahoitusta voi saada sellainen yritys, jota ollaan perustamassa maaseudulle tai kehittämässä siellä toimivaa yritystä. Tukea haetaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta tai oman toimialueen Leader-ryhmältä. Nimensä mukaisesti maaseudun yritysrahoitusta hakevan yrityksen tulee sijaita maaseudulla. Yritystukien kannalta on yrittäjän etu, että Suomen pinta-alasta 95 prosenttia luokitellaan maaseuduksi. Maataloustoiminta ei kuitenkaan ole tulen edellytys, vaikka tukea myönnetään myös maatiloille. Tukea voi saada täysi-ikäinen henkilö. Myös toiminimiyrittäjä voi hakea tukea kuten yleisesti käytössä olevien yritysmuotojen mukaiset yritykset. Tukea voi kuitenkin saada vain pienet tai keskisuuret yritykset. Yrityksen pitää pystyä näyttämään, että sen toiminta tulee olemaan jatkuvaa ja kannattavaa. Yrityksen on taattavaa toimeentulo vähintään yrittäjälle tai vaihtoehtoisesti yhdelle työntekijälle. Perustamistuen vaikutukset on oltava aitoja sekä yritykselle että sillä toimialueella, jossa yritys toimii. On hyvä muistaa, että maaseudun yritystukien taustalla on tarkoitus virkistää maaseudun elinkeinotoimintaa ja luoda uusia työmahdollisuuksia.
Palkkatuki
Työntekijän palkkaaminen yritykseen on yllättävän kallista. Yleisen nyrkkisäännön mukaan työntekijän palkka tulisi kertoa vähintään 1,5:llä, jotta saadaan arvioitua työntekijästä aiheutuvat kuukausittaiset kustannukset. Uuden työntekijän aloittaessa yrityksessä todelliset kustannukset ovat usein tätä suuremmat. Työntekijä ei ole aluksi kaikkein tuottavimmillaan. Perehdytys ja muut aloittelevalle työntekijälle tarpeen olevat asiat vievät työnantajan aikaa. Palkkatuki voikin olla tarpeellinen. Palkkatukea voi hakea TE-toimistosta. On hyvä huomata, että palkkatukea voi saada työttömän työnhakijan palkkaamista varten. Palkkatuki auttaa työtöntä työnhakijaa saamaan työpaikan silloin, kun töitä on vaikea saada syystä tai toisesta. Palkkatuki kattaa suoraan työntekijälle maksettavan bruttopalkan sekä työnantajalle palkanmaksusta syntyviä sivukuluja, eli sosiaali- ja vakuutusmaksuja. Yrityksen lisäksi palkkatukea voi saada myös säätiöt, yhdistykset, kunnat ja kotitaloudet. Palkkatuki on veronalaista tukea muille kuin kotitalouksille. Palkkatukea ei voi saada enintään 1400 euroa kuukaudessa ja se voi kattaa enintään puolet työntekijästä aiheutuvista palkkakustannuksista. Palkkatuen saamiseksi on monia erilaisia edellytyksiä, joten niihin kannattaa perehtyä tarkasti.
Start-up yrityksen rahoitus voidaan hakea myös näiden edellä mainittujen tahojen ulkopuolelta. Esimerkiksi joukkorahoitus on antanut jo monelle hyvällä idealle alkupääoman ja erilaiset rahoitustapahtumat, jotka keräävät paikalla sijoittajia ja rahoitusta hakevia yritysideoita, ovat tuoneet tullessaan aivan uusia rahoitusmuotoja. Totta kai yrittäjillä on mahdollisuudet myös ottaa suoraan yhteyttä enkelirahoittajaan ja lähteä pitsaamaan omaa yritystään.
Mikäli yrityksen idea on hyvä ja rahoittajat näkevät sen, on yritykselle saatavilla jopa miljoonien eurojen riskirahoitusta. Jos sinulla siis on hyvä idea, älä laita sitä pöytälaatikkoon, vaan lähde tekemään unelmastasi totta.
Työllisyys kääntyi laskuun maaliskuussa.
http://www.stat.fi/til/tyti/2020/03/tyti_2020_03_2020-04-23_tie_001_fi.html