Yritysten tunnuslukukortti jää pois käytöstä 30. huhtikuuta. Uuteen Nordea Business -verkkopankkiin kirjaudutaan vain turvallisilla vahvan tunnistautumisen välineillä. Nordean yritysasiakkaiden käytössä 90-luvulta lähtien ollut Classic-verkkopankki sulkeutuu suunnitelmien mukaan kesällä.
Sujuvan verkkoasioinnin merkitys on koronan aiheuttaman tilanteen myötä entisestään korostunut.
– Vahvat tunnistamisen välineet – älylaitteeseen asennettava tunnuslukusovellus tai tunnuslukulaite – varmistavat turvallisen sähköisen asioinnin, koska ne ovat vanhaa tunnuslukukorttia huonommin kopioitavissa. Kaksivaiheinen tunnistautuminen sisältää myös henkilökohtaisen osan, kuten itse valitun tunnusluvun, kertoo yrittäjän pankeista vastaava johtaja Iiro Korander.
– Yritysten tunnuslukukortit oli alun perin tarkoitus lopettaa jo huhtikuun alussa. Koronan vuoksi päätimme kuitenkin lykätä sulkemista kuun loppuun ja antaa yrityksille nyt enemmän aikaa keskittyä liiketoiminnan ydinasioiden järjestämiseen poikkeusoloissa.
Nyt on aika toimia – viidesosalla yrityksistä vielä tunnuslukukortti
– Vaikka muutoksesta on viestitty jo parin vuoden ajan, vielä noin 20% verkkopankkia aktiivisesti käyttävistä yritysasiakkaistamme kirjautuu tunnuslukukortilla. Nyt on todella tärkeää, että nämäkin yritykset reagoivat tähän muutokseen kuukauden sisällä ja hankkivat pian vahvan tunnistautumisen välineet käyttöönsä. Siten yrityksen pankkiasioinnin sujuva ja turvallinen jatkuvuus voidaan taata ilman katkoksia, Iiro Korander painottaa.
– Sovelluksen lataaminen omaan laitteeseen sujuu minuuteissa. Sovelluksen käyttöönottoon löytyy selkeät ohjeet verkkosivuiltamme.
Nordea Business -verkkopankki on kehitetty asiakkaiden toiveiden pohjalta
Uusi Nordea Business -verkkopankki on ollut yritysten käytössä jo marraskuusta lähtien, ja kaikki asiakkaat siirretään sen käyttäjiksi kevään aikana.
Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä uuden verkkopankin visuaalisuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Kehitystyön pohjana ovat olleet asiakkailta tulleet toiveet ja tarpeet.
– Ajankohtaisen tiedon saaminen nopeasti on nyt yrityksille tärkeämpää kuin koskaan. Uuden verkkopankin Usein kysytyt kysymykset -osiolla on vastattu tähän tarpeeseen. Verkkopankin kautta voi myös jättää helposti palautetta ja vaikuttaa siihen, millaisia asioita sinne tuodaan jatkossa, Iiro Korander kertoo.
Nordea Business ei ole vielä täysin valmis, vaan kehitystyö jatkuu vielä. Osa toiminnoista ohjautuu toistaiseksi vanhaan Classic-verkkopankkiin. Vanha verkkopankki sulkeutuu lopullisesti tulevana kesänä.