spot_img
KotiRyhmittelemätönMilloin lainan ottaminen kannattaa? - 5 tilannetta, jolloin lainasta voi olla paljon...

Milloin lainan ottaminen kannattaa? – 5 tilannetta, jolloin lainasta voi olla paljon hyötyä!

Suomessa lainoihin suhtaudutaan todella kaksijakoisesti. Monesti mediassa nostetaan esille, kuinka Suomessa kärsitään pikavippikierteistä, tai kuinka velkaa on enemmän kuin ikinä aiemmin. Samalla lainan käyttöä ja sen ottamista pidetään hyvin nolona.

Osa suomalaisista onkin sitä mieltä, että lainan ottaminen kertoo ainoastaan huonosta taloudellisesta tilanteesta. Monille on kuitenkin täysin pimennossa kaikki lainan hyvät puolet. Lainan ottaminen ei missään tapauksessa ole huono asia, sillä lainalla saa aikaan järkeviäkin asioita. Rahapelien pelaamista lainarahalla ei kuitenkaan ole suotava tehdä. Onneksi nykypäivän nettikasinot antavat pelaajille ilmaiskierroksia ilman talletusta, jolloin rahapelejä pääsee pelaamaan, vaikka taloudellinen tilanne olisikin heikompi.

5 tilannetta, joissa lainan ottaminen kannattaa!

1. Auton ostaminen

Autolainan ottaminen on hyvin perusteltua ja kannattavaa. Vaikkakin auton arvo alenee hyvin nopeasti, säästää auton omistaminen runsaasti aikaa, ja siten myös rahaa. Autoa voi tarvia usein myös esimerkiksi työllistymisessä tai työpaikan vaihdossa, koska auto mahdollistaa liikkumisen omien aikataulujen mukaisesti.

2. Yrityksen perustaminen

Jos on luonut hyvän yrityssuunnitelman ja menestys olisi hyvin realistista, on tässä tapauksessa lainan ottaminen hyvä vaihtoehto. Oma suunnitelma olisi hyvä käydä läpi ammattilaisen kanssa, jotta yrityssuunnitelmasta ja kannattavuudesta saa totuudenmukaista ja rehellistä palautetta.

3. Taloremontti

Talon remontointiin tarkoitettu laina menee lähes poikkeuksetta hyvään tarkoitukseen. Hyväkuntoinen talo nimittäin pitää huolen kiinteistön arvonnoususta sekä talon arvon säilymisestä. Jos remonttia viivyttää ja lykkää, voi siitä aiheutuneet vahingot olla suuremmat kuin remonttiin vaaditun lainan suuruus.

4. Harrastus

Mikäli oma taloudellinen tilanne on varmasti vakaalla pohjalla, voi omaa harrastustakin rahoittaa lainan avulla. Oli kyseessä vene, moottoripyörä tai mikä vain kallis harrastusväline, on harrastuksesta saatu paljon arvokkaampaa kuin siihen käytetty raha. Lainalla ei kuitenkaan kannata suin päin mennä ostamaan mitään ennen kuin on täysin varma, että tuo harrastus tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

5. Lainojen yhdistys

Lainojen yhdistämisellä tarkoitetaan sitä, että ihminen maksaa usean vanhan lainansa takaisin yhdellä isolla luotolla. Tässä kannattaa kuitenkin olla varuillaan. Useimmissa tapauksissa lainojen yhdistäminen on kannattava ratkaisu taloudellisesta näkökulmasta, mutta joskus se tulee paljon kalliimmaksi, kuin mitä alkuperäiset lainat olivat. Kannattaa siis pitää huoli siitä, että kokonaiskustannukset jäävät pienemmäksi.

Lainan ottaminen on järkevää esimerkiksi näissä tilanteissa. Tärkeää on kuitenkin pitää huoli siitä, että lainan voi maksaa takaisin.

11 parasta vinkkiä lainan hakemista varten

Kuten jo todettua, lainan harkittu hakeminen tietynlaiseen käyttötarkoitukseen voi auttaa elämässä runsaasti eteenpäin, etenkin suurten hankintojen osalta. Samalla laina voi auttaa sellaisissa tilanteissa, joissa rahat ovat syystä tai toisesta tiukilla.

Esimerkiksi auton tai asunnon ostaminen onnistuu hyvin harvoin ainoastaan säästöillä. Tällaisissa tilanteissa lainan hakeminen on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Lainalla voi kuitenkin hoitaa myös pienempiä rahareikiä, kuten remontteja tai auton korjaamisen. Tuollaiset tilanteet voivat tulla hyvinkin yllättäen, eikä juuri siinä tilanteessa oma taloudellinen tilanne ole parhaassa mahdollisessa asemassa.

Lainaa ei kuitenkaan kannata lähteä hakemaan sokkona ja äkkipikaisesti. Sen sijaan lainaa hakiessa kannattaa muistaa tiettyjä asioita. Mitä ne sitten ovat?

1. Lainojen vertaileminen – Lainan hakeminen onnistuu kätevästi netissä, mutta esimerkiksi hinnoissa voi olla isoja eroja. Siksi hintavertailu kannattaa aina!

2. Suunnittelu ja budjetointi – Suunnitteleminen on tärkeää,  jotta rahat menevät varmasti järkevään käyttöön ja ne saa myös maksettua takaisin

3. Katso läpi omat menot – Kannattaa pohtia, onnistuuko lainan takaisinmaksu ongelmitta vai pitääkö joitakin menoja karsia väliaikaisesti pois

4. Huomioi omat tulot – Mikäli tulot vaihtelevat suuresti, voi se tehdä lyhentämisestä melko monimutkaista. Siksi tulojen vaihtelu on hyvä ottaa huomioon, ennen kuin lainaa menee hakemaan.

5. Velkakierteen välttäminen – Jos itseltä löytyy monia pikavippejä ja luottokorttivelkaa, kannattaa harkita lainojen yhdistämistä

6. Älä uhkapelaa lainan avulla – Rahapelejä ei koskaan kuulu pelata lainarahan avulla. Niiden pelaaminen onnistuu onneksi ilmaiseksi, koska nettikasinot tarjoavat ilmaiskierroksia ilman talletusta.

7. Laina ei ole turhuuksia varten – Lainaa ei koskaan kannata ottaa hupirahaksi. Jos on esimerkiksi bileet luvassa, mutta tili näyttää nollaa, kannattaa siinä tapauksessa jättää juhlat kokonaan välistä.

8. Varo piilokuluja – Lainaa ottaessa pitää aina tarkastaa, ettei siihen sisälly minkäänlaisia piilokuluja. Tällaisia ylimääräisä kuluja saattaa tulla esimerkiksi paperisesta laskusta.

9. Älä ota montaa lainaa samaan aikaan – On tärkeää, että ihminen ei ota useita lainoja samaan aikaan. Jokainen laina sisältää omat avausmaksut sekä kuukausittaiset tilinhoitomaksut.

10. Tiedä oma maksukyky – Ei kannata arvioida omaa maksukykyä yläkanttiin. Älä siis ole turhan optimistinen, etenkään silloin, jos taloudesta ei juurikaan löydy pelivaraa.

11. Älä shoppaile lainalla – Heräteostokset on hyvä jättää väliin, etenkin, jos rahat eivät riitä edes pakollisten laskujen maksua varten.

Nostavatko suomalaiset paljon lainoja?

Noista vinkeistä kannattaa pitää kiinni, jotta lainasta saa mahdollisimman paljon hyötyä irti. Samalla saa luotua itselleen selkeän budjetin ja suunnitelman siihen, miten lainan saa maksettua takaisin.

Pääosin lainoista selvitään kuitenkin hyvin, eikä lainoja kannata tyrmätä täysin. Ne kuitenkin mahdollistavat kaikki suuret ostokset. Siksi lainaa ei kannata todellakaan pelätä.

Osa suomalaisista on hyvin skeptisiä lainojen suhteen, mutta suurimmaksi osaksi suomalaiset ihmiset osaavat hyödyntää lainoja. Etenkin asunnon ostamiseen nostetaan usein jonkinlainen laina. Asuntolainojen nostamisesta on tullut hyvin suosittua, ja tuo suosio ainoastaan kasvaa. Suomalaisten asuntolainojen nostamisesta voi lukea lisää täältä: https://bit.ly/3ps93eD.

Viimeisimmät artikkelit