spot_img
KotiRyhmittelemätönSopivan lelun valinta lapselle

Sopivan lelun valinta lapselle

Leikkiminen on lapsen elämässä erittäin tärkeää ja se on tavallaan lapsen työtä. Se auttaa lasta oppimaan arvokkaita asioita ja kehittymään taidoissa, joita hän tarvitsee koko elämänsä ajan. Lelut tukevat leikkimistä, mutta niiden tarjonta on nykyään niin runsasta, että vanhemman saattaa olla vaikeaa löytää lapselleen sopivinta lelua. Tässä artikkelissa kerromme tarkemmin minkälaiset lelut sopivat kullekin ikäryhmälle.

Leikkiminen ja siihen liittyvät lelut ovat suuri osa lapsen elämää, ja leluista on tullut ainakin länsimaissa myös merkittävää liiketoimintaa. Lelut seuraavat ajan trendejä ja niiden ominaisuudet kehittyvät sukupolvesta toiseen. Leluilla pyritään tukemaan ja suorittamaan itse leikkimistä, mutta runsauden pulassa vanhempi saattaa epäröidä, mikä sopivin lelu lapselle loppujen lopuksi voisi olla.

Pyrkimyksenä on hankkia lelu, joka olisi varmasti sopiva omalle lapselle. Lisäksi turvallisuus on yksi pääprioriteeteista ja lelun toivotaan myös kehittävän ja tukevan lapsen luonnollista kasvua. Kasvavat leluhyllyt vaikeuttavat vanhemman valintaa, koska aktiviteettejakin on monenlaista. Aikuisten aktiviteeteista voi saada lisätietoa osoitteesta hilavitkutin.com. Sopiva aktiviteetti aikuiselle voi olla esimerkiksi sudoku24.io.

Alle 1-vuotiaille vauvoille riittävät pienet lelut

Vauvojen ovat eläneet vain muutaman kuukauden ja uudessa maailmassa heillä on paljon ihmeteltävää. Ensimmäinen ikävuosi on mielenkiintoinen tutkimusmatka, kun monia asioita voi katsella, koskettaa, haistella ja maistella.

Kaiken lähtökohta on vauvan perusluottamuksen kehitys, joka alkaa muotoutua vauvan ja aikuisen vuorovaikutuksessa. Tässä valossa vauvan hoitaja on lapsen paras leikkikaveri ja hän voi helposti tarjota pienelle muun muassa sylileikkejä, loruja ja lauluja. Pelkkä jutteleminen on vauvalle erinomaista puuhaa, koska sillä voi aloittaa kielen ja leikin kehityksen. Vauvaa kiinnostaa erityisesti kasvot, joita tarkkailemalla hän oppii tulkitsemaan ilmeitä ja eleitä.

Vauvoille sopii leluina käytännössä pehmolelut, helistimet, kuvakirjat, peilit ja erilaiset pallot. Pehmolelut tarjoavat turvallisuuden tunnetta ja helistimillä hän voi harjoitella tarttumista ja ymmärtämään paremmin syyseuraussuhdetta. Peiliä katsomalla vauva lisää tietoisuutta itsestään ja kuvakirjojen avulla opitaan uusia sanoja. Pallot auttavat lasta havaitsemaan pyörimisliikkeitä.

Taaperoiden vauhti ja oppiminen kasvavat

Taaperot pitävät eniten muun muassa kärryjen ja vaunujen työntelystä, josta lapsi saa tukea epävakaaseen kävelyynsä. Askelten vakautuessa ja tasapainon kehittyessä, kiinnostuksen kohteeksi muodostuu myös lelujen perässä vetäminen. Taaperon vauhti kiihtyy ja kehonkieleen ilmaantuu lisää juoksemista, kiipeilyä ja pallon heittelyä.

Puheen oppiminen on taaperovaiheessa tärkeää, jolloin arvokkaaksi aktiviteetiksi tulee myös lapselle puhuminen ja laulaminen. Taaperon leikeissä tärkeämmäksi tulee oppiminen mallista ja jäljittely. Lisäksi leluista kaivataan enemmän toiminnallisuuden elementtejä. Toisaalta lapsi haluaa tehdä asioita enemmän itse ja tämä kasvattaa hänessä itseluottamusta ja uusien asioiden oppimista.

Leluiksi taaperoille kannattaa antaa sellaisia, jotka sopivat roolileikkeihin, koska niissä hän pystyy hyvin oppimaan uusia asioita itseluottamuksen samalla kasvaessa. Yksinkertaiset palapelit toimivat myös hyvinä kehityslähteinä, koska ne opettavat käsien hallintaa ja sorminäppäryyttä. Pallot ovat myös sopivia taaperoiden leikkeihin, koska ne kehittävät silmien ja käsien koordinointia sekä motorisia taitoja.

Leikkitovereiden merkitys kasvaa leikki-ikäisillä

Kun lapsi tulee kolmanteen ikävuoteensa, saavat leikkikaverit tärkeämmän merkityksenä. Ykkössijaa hallitsee edelleen omat lelut, mutta niitä jaetaan mielellään kavereiden kanssa. Leikki-ikäisen lapsen resurssit keskittymiseen kasvaa yhä enemmän sekä yksin että yhdessä leikittäviin aktiviteetteihin ja myös mielikuvitus alkaa saada leveämpiä siipiä.

Leikki-ikäisen leikeissä tärkeää on oppia sääntöjä, sosiaalisuutta ja yhdessä tekemisen taitoja, jolloin roolileikit laajenevat yhteisiksi leikeiksi. Luovuus kasvaa ja erilaiset käsitteet tulevat enemmän tutuiksi. Aikuisellakin on enemmän tilaa osallistua leikkeihin mukaan, mutta silloin kannattaa sopia yhteisistä säännöistä, jotta ajanviete olisi mahdollisimman sujuvaa. Hyvinä leluina toimivat muun muassa yksinkertaiset pelit, rakennussarjat ja askartelutarvikkeet.

Viimeisimmät artikkelit