Vaikka nykyään lähes jokaista tietokoneella tehtävää työtä voikin tehdä nykyään etänä, saattavat jotkin työt vaatia sitä, että niitä tekevä henkilö sijaitsee jossakin tietyssä maassa.
Yksi etenkin suomalaisten kannalta merkittävä sekä kannatusta saava kohde onkin Malta. Kyseessä on hyvin pieni saari keskellä välimerta.
Myös lämpöä on tarjolla lähes koko vuoden ajalle. Siksi tämä kyseinen maa onkin valikoitunut usean eri henkilön kohteeksi vuosien saatossa.
Tärkein ala pankki- sekä rahoitustoiminnan lisäksi suomalaisten keskuudessa on rahapelaamiseen keskittyvä iGaming-sektori. Nyt onkin hyvä tutustua siihe, että kuinka voit löytää ensimmäisen työpaikkasi tältä alalta.
Mitä työpaikkoja voin hakea
Yleensä moniin eri internetin töihin saatetaan vaatia vuosien työkokemusta. Maltalle muuttava henkilö taas ei tarvitse työkokemusta päivääkään.
Koska Maltan saarella on paljon eri tehtäviä, on myös paikkoja avoinna hurja määrä. Tekemistä siis löytää varmasti kaikille.
Sillä ei siis ole mitään välitä, että oletko jo ollut työelämässä 20 vuotta vai vasta juuri hetki sitten täyttänyt 18. Tekemistä löytyy varmasti jokaisella iästä ja kokemuksesta riippumatta.
Suosituin paikka ensimmäiseksi työksi Maltan saarella onkin asiakaspalvelijan rooli. Sen avulla jokainen pääsee varmasti näkemään sen, että mitä kaikkea alalla onkaan tarjota.
Kun kokemuksia on päässyt keräämään uudesta valtiosta sekä alasta, voi varmasti hypätä mukaan haastavampiin hommiin.
Mitkä asiat ovat edukseni
Tunnetusti Maltalle muuttava henkilö saattaa pienessä päässään miettiä sitä, että mitä kaikkea hänen olisi hyvä osata ennen muuttamista.
Kiistatta tärkein etu on se, että osaat puhua sujuvaa englantia sekä omaa äidinkieltämme, eli Suomea loistavasti. Ylimääräiset kielet näiden kahden kielen päälle ovat loistava lisä, mutteivät suinkaan pakollisia asioita.
Koska Maltan valtiossa toisena virallisena kielenä on englanti, hoituvat kaikki asiat paperien täyttämisestä pankkitilin avaamiseen aina englanniksi. Kenties juuri tästä syystä Malta onkin erittäin suosittu nuorten keskuudessa esimerkiksi vastaavan ilmaston maihin verrattuna, joissa taas ei puhuta englantia.
Tutustu rauhassa yrityksiin
Maltan saarella on useita eri jaotteluita, joiden perusteella eri yritykset voidaan kategorisoida pienempiin luokkiin rahapelialan sisällä.
Yleensä uudet saarelle muuttavat henkilöt valitsevat ensimmäiseksi työpaikakseen perinteisen nettikasinon. Tunnetusti lähes kaikki kasinot ilman rekisteröitymistä tarjoavat pelaajilleen suomenkielistä asiakaspalvelua.
Asiakaspalvelijoille on siis selkeästi kovaa kysyntää. Tämän lisäksi tarjolla on myös pelituottajia, affiliate markkinointi yrityksiä sekä maksuliikenteeseen keskittyneitä yrityksiä.
Jokaisella näistä yrityksistä on paljon uniikkeja ominaisuuksia, joten niiden toimintaan kannattaa tutustua huolellisesti ennen rekrytointi prosessin aloittamista.
Valitsitpa sitten minkä tahansa yrityksen tai osa alueen alalta, niin muista pitää hauskaa. Tulet varmasti törmäämään matkasi aikana toinen toistaan hauskempiin tilanteisiin tai asioihin.