spot_img
KotiVinkkiPienen yrityksen kasvattaminen

Pienen yrityksen kasvattaminen

Olen toiminut viimeisten muutaman vuoden aikana mentorina monelle yrittäjälle. Toiset ovat vasta olleet yrittäjyytensä alussa, toiset jo vuosien yrittäjäkokemuksen omaavia. Olen ollut iloinen voidessani tarjota jokaiselle mentoroitavalla jotain tukea ja opastusta, vaikka en osaa kuin oman pienen sektorini yrittäjyydestä.

Teen paljon töitä aivan pienten yritysten kanssa, yrittäjien, jotka työllistävät itsensä ja kenties perheensä. Viime aikoina olen kehottanut näitä yrittäjiä tarkistamaan oman taloutensa perustilanteen, eli missä tilassa heidän lainansa ovat. Moni yrittäjä on nimittäin ottanut lainaa omissa nimissä, mutta rahat on käytetty yritykseen. Lainat.fi palvelu mahdollistaa uuden lainatarjouksen hakemisen usealta lainoittajalta yhdellä kertaa. Yhdellä isommalla lainalla olisi mahdollisuus maksaa pois ne useammat pienet osamaksut ja lainat ja näin säästää oikeasti rahaa kuukausittain. Pienillä yksinyrittäjillä arki on monesti eurojen ja senttien venyttämistä, ja tällä pienellä liikkeellä voi saada jo kymppejä säästöön joka kuukausi – ilman riskiä.

Kysele, kuuntele, opi

Olen itse toiminut yrittäjänä yli 30 vuotta ja tiedän, että en itsekään ole aina osannut kuunnella, saatikka kysellä tai oppia vuosien varrella. Onneksi kuitenkin olen ollut onnekas ja aktiivinen ja yrittäjyyteni jatkuu edelleen, ja pääsen kertomaan uusille yrittäjäksi aikoville, että kannattaa pyytää apua.

Avun pyytäminen ei ole pahaksi. Pikemminkin, löytämällä apua, voi kasvattaa omaa yritystoimintaa sille tasolle, että oma yrittäjäeläminen on hieman vapaampaa, on vapaa-aikaa, pääsee oikeasti lomille ja voi ostaa perheelle kivoja asioita, tai yleensäkin viettää aikaa perheen kanssa ilman jatkuvaa stressiä.

Monesti pelkkä puhuminen auttaa jo stressin purkamisessa, varsinkin jos puhuu perheen ja työn ulkopuoliselle.

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen

Pienille yrityksille sen ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on iso kynnys. Vaikka saisit TE-palveluiden tukea sen 30-50 % pitää sinun kuitenkin saada lähes alusta alkaen edes jotain osaava tekijä avuksesi. Yksin yrittäjällä ongelmana on myös se, että mistä löytää aika uuden työntekijän opastamiselle. Näitä asioita kannattaa käydä läpi vaikka paikallisessa TE-palveluiden opastuksessa tai uusyrityskeskuksessa. Sieltä voi löytyä hyviä vinkkejä, miten sen voisi mahdollistaa. Sillä sitten kun palkkaat sen ensimmäisen työntekijän, seuraava voi ollakin jo selkeästi helpompi palkata, ja siitä pääset kasvupolulle. Työntekijän palkkaaminen ja yrityksen kasvattaminen on aina riskipeliä, mutta sitä se yrittäminen on.

Yhteistyö muiden kanssa

Harva yritys pystyy toimimaan yksin. Kaikilla yrityksillä on yhteistyöverkosto ja mitä paremmin saat otettua hyödyn koko verkostostasi, sitä paremmassa peruskunnossa toimintasi on. Tutkimalla oman yrityksen verkostoa voi myös löytää uusia liiketoimintamalleja, kokonaista liiketoimintaa ja kenties jopa toimintamuotoja, jotka auttavat yritystäsi kasvamaan ilman uusien työntekijöiden palkkaamista.

Päivitä oma liiketoimintasuunnitelma

Onhan sinulla sellainen? Siis liiketoimintasuunnitelma, missä olet käynyt läpi yrityksesi päätoimet, osaamiset, riskit, taloudelliset ja liiketoiminnalliset asiat? Jos sinulla ei ole sellaista, se todellakin kannattaa tehdä. Toisaalta jos olet tehnyt sen vuosia sitten, päivitä se nyt!

Liiketoimintasuunnitelmasi auttaa sinua havaitsemaan mitä mahdollisuuksia ja uhkia toimintaasi liittyy, ja mistä suunnasta mahdollinen kasvu löytyisi. Älä pelkää kasvua, kasvun avulla voit saada tasapainoa ja vahvuutta yritystoimintaasi – kunhan haet kasvua suunnitelmalllisesti ja sellaisella vauhdilla, mihin taloutesi kasvun mahdollistaa.

Talousasioissa kannattaa aina konsultoida osaajia, vaikka sieltä omasta pankista ja varmistaa, että oma talous on kohtuullisessa kunnossa, ennenkuin lähtee lisäämään yritystoimintansa riskiä.

Kasvuanalyysi

Kasvu Open mahdollistaa maksuttoman kasvuananalyysin tekemisen:

Kasvuyritysanalyysi on maksuton, digitaalinen työkalu, joka koostuu yrityksen liiketoimintaan ja kasvutavoitteisiin pureutuvista kysymyksistä.

Kasvuyritysanalyysi antaa kaikille yrityksille mahdollisuuden aloittaa oman kasvusuunnitelman työstämisen ajasta ja paikasta riippumatta. Huolellisesti täytetty kasvuyritysanalyysi antaa monipuolisen katsauksen yrityksen tilaan.

https://kasvuopen.fi/kasvuyritysanalyysi/

Tarkista oma talous ja riskinsietokykysi

Ennen yrityksen kasvupolulle viemistä sinun kannattaa tarkistaa oma taloutesi. Tee rehellinen laskelma kuluista ja tuloista. Juttele perheesi kanssa, mitä aiot tehdä, varsinkin jos se vaatii lisää omaa panostusta rahallisesti tai ajallisesti. Älä kanna koko taakkaa itselläsi vaan mikäli suinkin mahdollista jaa ajatuksesi ääneen.

Viimeisimmät artikkelit